Vasemmiston valtuustoryhmä ajoi kokouksessa kunnianhimoisempia luonnonsuojelutavoitteita: avohakkuiden lopettamista kaupungin metsissä, suojelualueen kasvattamista kymmeneen prosenttiin (strategia ehdottaa kuutta) sekä ekologisen kompensaation käyttöönottoa. Saimme läpi joitain parannuksia lähimetsien suojeluun ja luonnonsuojelun kieleen, mutta valitettavasti avohakkuut jäävät edelleen mahdollisiksi – vaikka kolmannes valtuustosta kannatti niiden lopettamista.
Metsän suojelualaa valtuuston enemmistö ei myöskään ollut valmis nostamaan kymmeneen prosenttiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä Loviisa suojelee 3 % kaupungin omistamasta metsästä, eli noi 82 hehtaaria. Kaupunki omistaa lähemmäs 3000 hehtaaria metsää.
Ekologisesta kompensaatiosta syntyi paljon keskustelua ja vaikkei niin vahvasti kuin esitimme, se kuitenkin on mukana Loviisan uudessa metsästrategiassa.
Ilahduttava käänne oli Vihreiden muutosesityksestä läpimennyt päätös terveysmetsän perustamisesta Harmaakallioon. Kannatimme esitystä lämpimästi.
Muutos ei etene niin nopeasti kuin ilmastokriisi edellyttäisi, mutta se etenee. Ja se antaa toivoa.
Alla valtuutettu Anni Kulmalan ryhmäpuheenvuoro metsästrategiaan liittyen:
On hienoa, että Loviisa saa nyt metsästrategian. Kiitos kaikille viranhaltijoille ja asiantuntijoille, jotka ovat tähän panostaneet. Kiitos loviisalaisille asukkaille ja järjestöille, jotka vastasivat kyselyihin ja osallistuivat työpajaan ja luonnoksen kommentointiin.
Det är jätte bra att Lovisa nu får en skogsstrategi. Tack till alla som har arbetat med detta. Tack till lovisaborna och föreningarna som svarade på enkäterna och deltog i workshopen och kommenteringen av utkastet.
Metsästrategia tarkoittaa, että kaupungin metsiä ei hoideta sattumanvaraisesti tai pelkästään lyhyen aikavälin talouslogiikalla vaan meillä on nyt yhteinen, kirjattu, kokonaisvaltainen suunta, jota valvomme vuosittain ja josta viestimme kaupunkilaisille. Tämä on tärkeä askel. Ja juuri siksi haluamme, että tämä strategia on niin hyvä kuin se voi olla.
Parhaillaan viimeistelemme myös Loviisan uutta kaupunkistrategiaa. Visiossa puhumme hiilineutraalista Loviisasta, kuten pitääkin. Mutta jos emme ryhdy todellisiin toimiin hiilinielujemme kasvattamiseksi ja metsiemme hiilivaraston suojelemiseksi, jää tämä visio pelkäksi puheeksi, eikä siirry tekoihin.
Ilman aitoa luonnonsuojelua emme ota tarvittavia askeleita kohti hiilineutraaliutta. Miksi profiloimme Loviisan vihreän siirtymän edelläkävijäksi, jos emme pysty tosissamme sitoutumaan kunnianhimoisiin, konkreettisiin ilmastotekoihin?
Vasemmistoliiton valtuustoryhmällä on metsästrategiaan kolme muutosesitystä.
Ensimmäinen esityksemme on: Strategiakauden kymmenvuotisena aikana pidättäydymme avohakkuista kaupungin omistamissa metsissä.
Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa avohakkuu on viranomaisen edellyttämä ja välttämätön toimenpide – esimerkiksi hyönteistuhojen tai myrskyvahinkojen leviämisen estämiseksi – taikka jos se on suoraan lainvoimaisen asemakaavan edellyttämä.
Avohakkuu on metsänkäsittelytapa, joka kuuluu menneeseen aikaan. Se hävittää kerralla kaiken: varjon, suojan, monimuotoisuuden ja vuosikymmenten aikana kehittyneen metsäekosysteemin. Säästävän hakkuun ja jatkuvan kasvatuksen menetelmin voimme hoitaa metsiä taloudellisesti järkevästi ilman, että luomme loviisalaisille hakkuuaukeita, katkenneita luontopolkuja ja särkyneitä sydämiä rakkaiden luontopaikkojen ja maisemien kadotessa maan tasalle.
Toinen esityksemme on: nostamme kaupungin omistamien metsien suojeluasteen kolmesta prosentista kymmeneen (strategiassa esitetyn kuuden prosentin sijaan).
Näin sanat ja teot kohtaavat. Tämä on saanut kannatusta useista valtuustoryhmistä. Metsästrategian liitteissä näemme, että myös Loviisan Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää nimenomaan tätä samaa 10 prosentin suojelutavoitetta vuoteen 2035 mennessä, eli suojellaan noin 300 hehtaaria kaupungin metsistä.
Kolmas esityksemme on: otamme ekologisen kompensaation vahvemmin velvoittavaksi osaksi Loviisan toimintaa.
Nyt strategian sanamuodot tämän suhteen ovat väljät, eikä ekologisen kompensaation tulevaisuudesta ole mitään takeita. Ekologinen kompensaatio on luonnonsuojelulain mukainen vapaaehtoinen menetelmä, jossa rakentamisen, kaavoituksen tai hakkuiden aiheuttamat luontohaitat hyvitetään parantamalla luontoarvoja toisaalla.
Vantaan kaupunki otti vuonna 2025 ensimmäisenä kuntana Suomessa ekologisen kompensaation käyttöön. Helsinki taas on sitoutunut luomaan 8 uutta luonnonsuojelualuetta vuosittain ja suojelemaan 10,9% metsistään. Helsinki omistaa 4000 hehtaaria metsää siinä missä Loviisa omistaa 3000. Tottakai nämä kaupungit ovat väkiluvuiltaan ja kaupunkiorganisaatioiltaan paljon suurempia kuin Loviisa. Mutta miksi Loviisa tyytyy seuraamaan sivusta, kun voimme näyttää suuntaa koko maalle? Peräänkuulutammekin uudelta poikkihallinnolliselta metsätiimiltä rohkeaa ja määrätietoista toimintaa ilmaston ja luonnonsuojelun puolesta tulevien vuosien aikana.
Metsästrategiasta puhuttaessa olemme kuulleet toistuvasti: ”Metsä on kaunista, kun sitä hoitaa” tai ”Vanha metsä on rumaa ryteikköä.”
Tieteen näkökulmasta nämä väitteet ovat ongelmallisia. Ihmisen subjektiivisella kauneuskäsityksellä ei pidä olla tuollaista painoarvoa, kun teemme ilmastoon ja elonkirjoon vaikuttavia päätöksiä. Päätökset on tehtävä sen perusteella, mikä on elintärkeää ympäristölle, ilmastolle ja lajien monimuotoisuudelle, eikä sen, miltä metsä kenestäkin näyttää. Ja ennen kaikkea: perustuen tieteellisiin tosiasioihin, kuten ilmastonmuutokseen ja sen vaatimiin toimiin, meiltä kaikilta.
Emme voi myöskään väittää, ettei Loviisassa ole suojelunarvoista metsää.
Tämä on kehäpäätelmä: metsiä ei suojella, koska ne eivät täytä kriteerejä, mutta Orpon hallitus asetti kriteerit niin, ettei mikään esimerkiksi Etelä-Suomen metsä täytä niitä. Kun metsiä ei todeta suojelunarvoisiksi, ne voidaan hakata. Ja kun ne on hakattu, ne eivät enää ole suojelunarvoisia. Tällä lailla vain välttelemme vastuuta.
Ja tämä koskee erityisesti meitä täällä etelässä. 79 prosenttia Etelä-Suomen metsäluontotyypeistä on uhanalaisia. Vastaava luku Pohjois-Suomessa on 56 prosenttia. Lähes kaikki vanhan kehitysvaiheen kangasmetsätyypit on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Suojelutarve ei siis ole yhtä suuri kaikkialla. Se on akuutein juuri täällä etelässä, kuten juuri Loviisassa. Emme voi viitata pohjoiseen ja sanoa, että siellä on kyllä tarpeeksi metsää.
Kun elinympäristö häviää, katoaa myös elämä. När livsmiljön försvinner, försvinner också livet.
Tutut metsien asukit kuten hömötiainen ja liito-orava ovat ahtaalla elinympäristöjen pirstoutumisen ja hakkuiden vuoksi. 10 prosenttia metsälajeistamme on uhanalaisia.
Neljäsosa uhanalaisista metsälajeistamme on riippuvaisia lahopuusta, jota tehokkaasti hoidetuissa talousmetsissä ei ole. Suomen metsistä 96 prosenttia on talousmetsää. Vain noin kolme prosenttia on luonnontilaista metsää. Uskottelemme itsellemme, että Suomessa on paljon metsää, mutta sitä aitoa, alkuperäistä luonnontilaista metsää on jäljellä häviävän vähän.
Ympärillämme on yhä enemmän vain puupeltoa – talousmetsää, joka ei koskaan ehdi kasvaa 70 vuotta vanhemmaksi. Suomen luonnolla on oltava muutakin arvoa kuin toimia teollisuuden raaka-ainevarastona.
Eikä kaupungin metsää ole kestävää kohdella kuin se olisi pohjaton rahasampo. Faktuaalisestikin hakkuu- ja hallinnointikulujen jälkeen taloudellinen hyöty on usein paljon kuviteltua kapeampi – varsinkin kun otetaan huomioon metsän suojelusta saatavat korvaukset puhumattakaan toimivien ekosysteemien tuottamista korvaamattomista hyödyistä.
Ihminen tarvitsee metsää. Metsä ei tarvitse ihmistä. Metsällä on itseisarvo, joka ei riipu siitä, onko se kaunista, tuottavaa tai ihmiselle hyödyllistä. Metsä on pärjännyt 370 miljoonaa vuotta ilman meidän hoitoamme. Metsä loi edellytykset sille, että tämä planeetta ylipäätään pystyy elättämään meidät.
Me olemme metsän tuote, ei toisin päin.
Ilman elinvoimaista luontoa ei ole meitäkään. Ei ruokaa, ei puhdasta vettä, ei hengityskelpoista ilmaa, ei vakaata ilmastoa. Kysymys ei ole tietystikään pelkän metsän selviytymisestä. Vaan myös meidän.
Jos jokaisessa Suomen kunnassa aina sivuutetaan mahdollisuudet suojella metsää ja kasvattaa hiilinielua ja -varastoa, muutosta parempaan ei tapahdu koskaan. Sen muutoksen on alettava jostain. Ja sen on alettava nyt. Emme näe syytä, miksi tämä muutos ei voisi alkaa täältä Loviisasta, tänään, päätöksellä jonka me kaikki voimme tehdä – yhdessä.
Minun ihana Loviisani on täynnä urheita, luontoa arvostavia ja metsää rakastavia ihmisiä. Kuten te, ystävät. Meillä on valta tehdä nämä päätökset. Ja tämä vastuu ei katoa, jos jätämme sen tekemättä. Se kasvaa ja sen maksavat ne, joilla ei ole ääntä tässä salissa.”
Alla varavaltuutettu Olli Salosen puheenvuoro metsän suojelualan kasvattamisesta 10 prosenttiin:
Strategiassa esitetty kuusi prosenttia on hyvä askel oikeaan suuntaan, mutta se ei riitä. Tälle tavoitteelle on kannatusta monista valtuustoryhmistä. 10 prosentin suojeluastetta on esittänyt myös Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunta. Tukea tälle tavoitteelle löytyy siis jo kaupungin toimielimistä.
Etelä-Suomessa on suojeltu vain noin kolme prosenttia metsistä. Koko Suomen hyvin puuta kasvavista metsistä suojeltu osuus on noin kuusi prosenttia, kun EU:n biodiversiteettistrategian tavoite on 30 prosenttia. Suojelu on keskittynyt karuihin, vähäpuustoisiin pohjoisen metsiin, totta puhuen siellä missä suojelu on ollut halvinta. Meillä täällä etelässä, tarve on akuutti.
Suomen metsissä elää yli 800 uhanalaista lajia. Lähes kolmannes kaikista Suomen uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä. Jopa 76–80 prosenttia metsäisistä luontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi.
Loviisa haluaa olla hiilineutraali. Se on tottakai tärkeä ja upea tavoite. Vielä kunnianhimoisempaa olisi tavoitella luontopositiivisuutta. Mutta hiilineutraalius ilman toimivia hiilinieluja ja suojeltuja hiilivarastoja on tavallaan vain sanahelinää. Metsät ovat Loviisan suurin luonnonvarainen hiilivarasto ja kaupungin metsistä suojelemme vain kolme prosenttia, eli noin 82 hehtaaria. Kaupunki omistaa n. 2700 hehtaaria metsää. 10 prosentin suojelu olisi noin 300 hehtaaria koko tuosta määrästä.
Tiedän, että jotkut silti kokevat kymmenen prosentin tavoitteen liian kunnianhimoisena. Mutta kysyn: kunnianhimoisena suhteessa mihin? Suhteessa siihen, että 79 prosenttia Etelä-Suomen metsäluontotyypeistä on uhanalaisia? Suhteessa siihen, että Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä? Ja suhteessa Loviisan omaan hiilineutraaliuden tavoitteeseen vuoteen 2035 mennessä?
Kymmenen prosenttia on realistinen, mitattava ja perusteltu tavoite. Loviisan omien tavoitteiden lisäksi tuo tavoite on linjassa sekä EU:n biodiversiteettistrategian että kansainvälisen Kunming-Montréal -sopimuksen kanssa, johon Suomikin on sitoutunut. Tehdään se mitä olemme luvanneet.
Nostetaan metsän suojelualaa kolmesta prosentista kymmeneen prosenttiin.
Alla Anni Kulmalan puheenvuoro ekologisen kompensaation maininnan vahvistamiseen liittyen:
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää tätä pientä mutta tärkeää muutosta metsästrategian ekologista kompensaatiota koskevaan kirjaukseen.
Sivu 18, toiseksi viimeinen lause:
Selvitetään kompensaation tarjoamia uusia mahdollisuuksia ja hyödynnetään niitä kaupungin käytössä ja maanluovutuksen ja -vuokrauksen yhteydessä tehtävissä hakkuissa, luonnon monimuotoisuudesta huolehtien.
Ekologinen kompensaatio tarkoittaa sitä, että kun ihmistoiminta kuten rakentaminen tai metsän kaataminen väistämättä vahingoittaa luontoa, haitta hyvitetään parantamalla luonnon tilaa toisaalla. Se ei suoraan tarkoita, että kun metsää kaadetaan tietty määrä vaikka datakeskuksen tieltä, niin sama määrä metsää istutettaisiin tai suojeltaisiin toisaalla. Käytännössä ekologinen kompensaatio voi tarkoittaa esimerkiksi ojitettujen soiden ennallistamista, perinneympäristöjen kunnostamista, lahopuun lisäämistä metsissä tai pientenkin luontokohteiden tai uhanalaisten elinympäristöjen suojelua. Eli luonnolle koituva haitta hyvitetään parantamalla luonnontilaa niin sanotulla hyvitysalueella toisaalla.
Kompensaatio on viimeinen keino silloin, kun haittaa ei voida välttää tai riittävästi pienentää. Se on tärkeä työkalu, koska luontokato on ilmastonmuutoksen rinnalla aikamme suurimpia ympäristökriisejä – ja koska menetykset ovat usein peruuttamattomia. Ekologinen kompensaatio ei poista vastuuta luonnon suojelemisesta, mutta se varmistaa, että kun menetyksiä tapahtuu, ne myös korvataan mitattavasti ja todennettavasti.
Tiedän, että tässä salissa on huolta siitä, ajaako ekologinen kompensaatio yrityksiä pois Loviisasta. Se on täysin ymmärrettävä kysymys. Mutta kysyn: minkälaisia yrityksiä me oikeastaan haluamme houkutella?
Vihreän siirtymän yritykset, joita Loviisa tavoittelee datakeskuksista energiasektoriin, toimivat ympäristövastuun ehdoilla. Niillä on omat ESG-sitoumuksensa, omistajien ja asiakkaiden odotukset sekä EU:n kestävyysraportointivelvoitteet. Näille yrityksille ekologinen kompensaatio ei ole este vaan se on niiden arvoja vastaavaa toimintaa. Ekologisen kompensaation malli kertoo, että Loviisa ymmärtää heidän maailmaansa.
Myös. Kaupunki, jolla on valmis ja läpinäkyvä kompensaatiomalli, on houkuttelevampi kumppani kuin kaupunki, jossa ympäristökysymykset jäävät tapauskohtaisesti auki. Selkeys on kilpailuetu. Ei haitta.
Muutosesityksemme on maltillinen. Se ei lisää yrityksille velvoitteita. Se vahvistaa, että kaupunki itse kehittää osaamistaan ja toimintatapojaan tällä alueella. Se on vastuullisen kaupungin merkki, ja juuri sellainen merkki, josta tulevaisuuden investoijatkin ovat kiinnostuneita.