Hoiva ei ole vain lasten tai vanhusten pärjäämistä – se on oikeus lämpimään kohtaamiseen, kosketukseen, kuulluksi tulemiseen ja päätäntävaltaan omissa asioissaan. Kuka huolehtii arjen asioista, kuten laskujen maksamisesta, lumitöistä, sosiaalisten suhteiden ylläpidosta, kirjastokäynneistä tai hoitoon pääsystä?
Hoitajapula on valinta, ei väistämättömyys
Tuoreen sukupolvibarometrin mukaan lähes puolet suomalaisista (45 %) katsoo, että julkisen talouden heikentyessä aikuisten lasten tulisi kantaa enemmän vastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. Tuloksissa ei myöskään yllätä, että kolmannes suomalaisista taas pitää luontevana, että naiset kantavat enemmän hoivavastuuta perheissä. Samalla enemmistö työikäisistä ei usko saavansa tarvitsemaansa hoivaa ja hoitoa ikääntyessään.
Hoitajapula on tullut ”uudeksi normaaliksi”, ja julkisen talouden leikkaukset iskevät suoraan naisvaltaisille hoiva-aloille. Hoivatyötä tekevät ihmiset kamppailevat pienentyvien resurssien, riittämättömien palkkojen ja kasvavan työkuorman kanssa – eikä kiitoksella makseta sähkölaskuja.
Hoivakotibisneksen todellisuus
Samalla hoivakodeista kantautuu jatkuvasti uutisia virheistä ja laiminlyönneistä, erityisesti silloin, kun palvelut ovat suurten, voittoa tavoittelevien yritysten käsissä. Liian usein hoivakotien asukkaat ja työntekijät jäävät bisneksen jalkoihin.
Paikka hoivakodissa ei saisi tarkoittaa, että hoivavastuu ja mahdollisuus hoivata läheisiä katoavat. Moni haluaisi huolehtia läheisistään, mutta miten se on mahdollista nykyisessä työelämässä?
Avun antaminen on nyky-Suomessa vaikeaa
Työelämän paineet kasvavat, palautumiseen jää entistä vähemmän aikaa, ja uupuminen on yleisin pitkien sairauslomien syy. Monilla ikääntyvien läheisillä on myös huolehdittavanaan omat lapsensa. Samaan aikaan perheet pienenevät, ja ikääntyvän läheisen hoivan jakaminen sisarusten kesken on yhä harvinaisempaa.
Mistä siis löytyvät mahdollisuudet järjestää hoivaa, joka tukee sekä hoidettavaa että hoivaajaa?
Kovenevat arvot eivät auta
Työelämässä tarvitaan joustoja, jotka tukevat hoivavastuuta kantavia ihmisiä. Työn vaatimusten koventaminen ei auta, vaan työelämän inhimillistämiseen on panostettava. Kun työntekijät voivat paremmin, myös työ sujuu paremmin – ja poissaolot vähenevät. Tämä edellyttää kuitenkin vahvaa yhteiskunnan tukea.
Samalla omaishoidon tukijärjestelmää on kehitettävä. Jokaisella on oikeus hoivaan ja tukeen niin kotona kuin palveluissa. Yksinäisyyttä voidaan torjua, kun läheisillä on mahdollisuus osallistua hoitoon ja olla läsnä arjessa.
Omaishoidon tukijärjestelmää on kehitettävä
Ylipäänsä hoivakriisissä on pohdittava, miten ihmiset haluavat järjestää hoivan ja olla läsnä läheistensä elämässä. Ihminen on muutakin kuin työntekijä – hänellä on oikeus olla osana perheensä arkea ja huolehtia heistä ilman, että hoivavastuu kaatuu yksin hänen harteilleen.
Nykyisin työntekijän oikeus palkattomaan omaishoitovapaaseen on vain viisi päivää vuodessa, eikä siitä makseta korvauksia. Tämä ei riitä. Harva voi jättää palkkatyönsä hoitaakseen läheistään ilman taloudellista turvaa. Hoiva ei ole yksittäisiä päiviä – usein se kestää vuosia. Siksi sen järjestämisen on oltava mahdollista kaikille, ei vain heille, joilla on siihen varaa.
Ruut Luukkonen
Vänsterförbundet i Lovisa